You are here:

Piirteitä äänestämiskäyttämisestä Euroopan parlamentissa ja Israelin aktiivisia tukijoita

EU ei aina äänestä yhtenäisenä järkäleenä. Löytyy kansallisia eroja ja löytyy puoluepoliittisia eroavaisuuksia. Tietyt maat suhtautuvat Israeliin myönteisemmin kuin toiset. Myös Euroopan unionin sisällä tulee ottaa huomioon erilaisia näkökulmia. Neuvosto, joka koostuu jäsenmaiden hallituksista, saattaa edustaa yhtä mielipidettä ja toiset EU:n instituutiot taas jotain toista. Euroopan komissio valmistelee uutta lainsäädäntöä ja se on Euroopan unionin toimeenpaneva käsivarsi. Euroopan parlamentti valitaan suorilla vaaleilla 27 jäsenmaan äänestäjien toimesta, ja se valvoo Euroopan unionin budjettia.

Tässä yhteydessä lienee mielenkiintoista raportoida Euroopan parlamentin äänestyskäyttäytymisestä viimeksi kuluneiden viiden vuoden ajalta. Seuraavat toteamukset perustuvat äänestyskäyttäytymiseen niissä kysymyksissä, jotka ovat merkityksellisiä Israelin kannalta. Nämä ovat myös useimpien, kirjoittajan tuntemien, asiantuntijoiden ja tarkkailijoiden vahvistamia havaintoja.

- Kommunistien ryhmä (GUEN) on äänestänyt jatkuvasti Israelia vastaan.

- Sosialistien ryhmä (PES) on ollut erittäin kriittinen Israelia kohtaan, ja se on äänestänyt – muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta – Israelin vastaan.

-Vihreiden ryhmä (GREENS) on sosialistien ryhmän kaltainen sen suhteen, että se on äänestänyt Israelia vastaan, vaikka muutamat MEPit ovatkin olleet sen puolesta.

- Liberaalien ryhmä (ALDE) on yleisesti ottaen suhtautunut Israeliin kriittisesti, vaikka muutamat MEPit ovatkin hyvin vahvasti olleet tukemassa.

- Kristillis-demokraattinen / konservatiivinen ryhmä (EPP-ED) on ollut eniten tukea antava ryhmä. Se on pääasiallisesti äänestänyt Israelia puoltaen, mutta tästäkin ryhmästä löytyy poikkeuksensa.

Näiden suurimpien, Euroopan parlamenttia hallitsevien,  poliittisten ryhmien lisäksi löytyy muutama pienempi puolueryhmittymä, kuten esimerkiksi Itsenäisyys / Demokratiaryhmä ja Union of Europe of Nations, jotka kokoavat piiriinsä EU:hun liittona kriittisesti suhtautuvien jäsenten sekoituksen. Nämä kaksi ryhmää ovat yleisesti ottaen tukemassa Israelia enemmän kuin useimmat suuret ryhmät. Israelin vahvimmat tukijat löytyvät näistä ryhmistä.

Huomaattehan, että kyse on yleisistä suuntaviivoista. Tarkistakaa aina omalta ehdokkaaltanne miten hän suhtautuu.

Aktiivisinta jäsenkuntaa ECI:n toiminnassa viiden viimeksi kuluneen vuodan ajalta

Vaikka tämä Internet-sivu ei tähtää kenenkään yksittäisen ehdokkaan tukemiseen sinänsä, on mielestämme yleisesti ottaen mielenkiintoista mainita ne Euroopan parlamentin jäsenet, jotka ovat olleet aktiivisimpia ECI:n järjestämissä, Israelia tukevissa konferensseissa ja tapahtumissa viimeksi kuluneiden viiden vuoden aikana. Seuraavat heistä ovat ehdokkaina:


Bas Belder, Alankomaat

Elmar Brock, Saksa

Paolo Casaca, Portugali

Jana Hybaskova, Tšekki

Gunnar Hökmark, Ruotsi

Tenne Kelam, Eesti

Miroslaw Mikolasik, Slovakia

Hannu Takkula, Suomi

Alois Peterle, Slovenia

Hans-Gert Pöttering, Saksa

Marek Siwiec, Puola

Charles Tannock, Yhdistynyt Kuningaskunt
 

Like it? Share it!

Newsletter

Sign up for our newsletter
First name:
Last name:
Email:
Country