Kun nyt olemme siirtymässä Euroopan parlamentin vaalikampanjan viimeisiin viikkoihin on olemassa muutamia kysymyksiä, joita on hyvä käsitellä ehdokkaiden kanssa.
- Iranin johtaja Ahmadinejad on toistuvasti vaatinut, että ”Israel tulee lakaista pois kartalta”. Miten oma ehdokkaasi estäisi häntä kertaamasta uudelleen sitä, minkä Hitler kerran yritti tehdä?
On ehdotettu vaihtoehtoja: hänet voitaisiin tuoda Kansainvälisen oikeusistuimen eteen Haagin syytettynä kansanmurhaan kiihottamisesta.
Iran voitaisiin maana asettaa kansainväliseen kauppasaartoon, mikä voisi pysäyttää talouden toimimisen ja nostattaa painetta, jotta maan johtajat siirrettäisiin pois vallasta maan sisältä käsin.
Heidän johtajansa voitaisiin myös luokitella ”kansainvälisesti persona-non-grataksi” EU:n toimesta, jolloin hän ei voisi tulla yhteenkään EU:n jäsenmaahan ennen kuin peruisi Israelia koskevat toteamuksena.
Lopulta, kun kaikki muut vaihtoehdot on pohdittu, on tarpeen harkita sotilaallista iskua.
Minkä vaihtoehdon, jos yhtäkään näistä, ehdokkaasi valitsisi?
- Miten EU:n tulisi menetellä terroristijärjestöjen, kuten Hamasin ja Hizbollahin, suhteen, joiden peruskirjoista löytyy Israelin tuhoaminen?
Hamas on tällä hetkellä sijoitettuna EU:n terrorismilistalle, mutta Hizbollah ei sitä ole. Vaikka Hamas onkin tällä hetkellä tuomion alaisena, löytyy henkilöitä, jotka haluaisivat ryhtyä neuvottelemaan suoraan heidän kanssaan – jo ennen kuin he täyttävät kansainväliset kriteerit. Nimittäin: aseellisesta taistelusta luopumisen, Israelin olemassaolon oikeutuksen ja aiempien palestiinalaisviranomaisten solmimien sopimusten kunnioittamisen.
- EU on Israelin tärkein kauppakumppani. Suunniteltu lisäys EU:n ja Israelin välisessä kaupassa on jähmetetty EU:n taholta siihen asti kunnes Israelin uusi hallitus tekee ratkaisun kahden valtion muodostamisesta. Mitä oma ehdokkaasi tekee edistääkseen vapaakauppaa EU:n ja Israelin välillä?
Israelin uusi hallitus toteaa, että se on yhä sitoutunut rauhaan naapureidensa kanssa, vaikka se saattaa valita toisenlaisen strategian tuon päämäärän saavuttamiseksi, kuin aiemmin. Vaikka nykyinen EU:n puheenjohtajamaa Tšekki onkin painokkaasti ollut puoltamassa EU:n ja Israelin välisiä kauppasuhteita, ovat monet jäsenmaat – Euroopan komissio mukaan lukien – halunneet jäädyttää neuvottelut.
- Antisemitismi on lisääntymässä Euroopassa ja monissa maissa ovat kansalaisjärjestöt tukemassa israelilaisten tavaroiden ostoboikottia. Muutamissa maissa rikollisjoukkiot ryöstelevät israelilaisia tuotteita myynnissä pitäviä supermarketteja. Myös akateemisissa piireissä israelilaisia opettajia ja tutkijoita on boikotoitu viime vuosina. Mitä EU voi tehdä lopettaakseen tämän antisemitismin uuden muodon Euroopassa?
Useat riippumattomat raportit, kuten Pew Research Centren ja Community Security Trustin kuin myös Euroopan komission tuoreet raportit vahvistavat sen, että antisemitistisestä väkivallasta on tullut todellinen ongelma ja turvallisuusuhka Euroopassa asuville juutalaisille. Kuluvan vuoden helmikuussa (2009) tilastoitiin suurin määrä antisemitistisiä välikohtauksia sitten Toisen maailmansodan loppumisen.
- Useat riippumattomat raportit ovat osoittaneet miten arabimaiden ja palestiinalainen media ja koulukirjat ruokkivat vihakulttuuria juutalaiskansaa kohtaan sekä demonisoivat juutalaisvaltiota. Mihin toimiin EU:n tulisi ryhtyä, jotta varmistettaisiin rauhankasvatuksen aloittaminen Lähi-idässä eikä EU:n verovaroja sijoitettaisi kouluihin tai mediaan, jotka lietsovat vihaa?
JFK Kennedy lausui kerran kuuluisaksi tulleen huomautuksen siitä, miten rauha ei ala paperilla olevalla allekirjoituksella, vaan ihmisten sydämissä. Mikäli mielimme nähdä rauhan Lähi-idässä, meidän tulee edistää todellista rauhaa ja toinen toisemme kunnioittamista, eikä vihaa tai marttyyriutta.







